Uudenvuoden mukaansatempaavat juhlat on nyt juhlittu. On aika tarttua härkää sarvista kiinni ja lähteä lunastamaan lupauksia. Olen toisaalta vilpittömän innoissani. Uuden vuoden alkaminen on aina sellainen hetki, jolloin voi kokea saavansa tilaisuuden ikään kuin aloittaa alusta, uudelta, puhtaalta pöydältä. Viime vuoden epäonnistumiset ovat nyt historiaa, tänä vuonna voin olla astetta lähempänä sitä Voittajaa, joka pohjimmiltani tiedän olevani. Miksi ne lupaukset vain eilen rakettien loisteessa, sivistyneen skumppalasillisen ääressä vaikuttivat niin paljon helpommilta toteuttaa?
Enkä minä edes paljoa luvannut; lupasin vain kuunnella sisintäni, uskoa intuitiotani ja epäillä vähemmän. Nyt peilistä katsoo uusi minä. Olen tahraton ja puhdas, valmiina hyppäämään huolettomaan elämään. En aio olla enää se pelkuri, joka ennen olin. Miten monen ihmisyksilön katkeruuden taustalla on lopulta (asiaa analysoituani) sama tunne – pelko. Unelmia ei uskalleta kohdata, koska epäillään. Mitä? Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Joku viisas on sanonut, että asioilla on luontaisesti tapana järjestyä, elämä kantaa kyllä. Olen päättänyt uskoa siihen.
